Category Archives: Uncategorized

Risto Lauriala viettää 40 vuotis taiteilijajuhlaa

Pianotaiteilija Risto Laurialan ensikonsertti oli Sibelius-Akatemialla 11.4.1973. Konsertin keskeisinä säveltäjiä olivat tuolloin Bach, Beethoven ja Schubert. Lauriala muistelee ensikonsertin saamaa arvostelua:

”Erik Tawaststjerna aikoinaan sanoi konserttiarvostelussaan: onnellinen pianisti on se, jonka johtotähtinä ovat Bach, Beethoven ja Schubert. Hän ei eksy tieltänsä. Minusta siinä on kiteytettynä eräänlainen muusikon kutsumus”.

Monipuolisen ja ansioituneen taiteilijauran kunniaksi Helsingissä sijaitseva Kanneltalo järjestää Risto Laurialan 40 vuotis taiteilijajuhlakonsertin torstaina 28. helmikuuta klo 19.

Neljän vuosikymmen ajan Lauriala on kiertänyt pianistina eri puolilla Suomea ja maailmaa. Työtehtävät ovat vaihdelleet pienistä kotikonserteista suurten eurooppalaisorkesterien solistisiin tehtäviin. Kansainvälisyys on ollut pianistin työssä jatkuva ilon aihe. Erityisen usein Lauriala on vieraillut Keski-Euroopan perinteisissä musiikkimaissa sekä Iso-Britanniassa ja Venäjällä. Konserttimuistoja on kertynyt myös Afrikan, Aasian ja Pohjois-Amerikan mantereilta. Välillä pianistin työ on vienyt jännittäviin paikkoihin ja tilanteisiin, kuten Georgian, Bosnian ja Zimbabwen konfliktien tuntumaan.

Koko työuransa ajan Risto Lauriala on työskennellyt tiiviisti Sibelius-Akatemialla, aluksi pianonsoiton lehtorina ja myöhemmin osa-aikaisena säestyksen lehtorina. Työn rinnalla hän on konsertoinut jatkuvasti eri puolilla Suomea. Pienet ja suuret paikkakunnat ovat tulleet hyvin tutuiksi ja yleisösuhde on ollut lämmin ja lojaali, mistä Lauriala on erittäin kiitollinen. Sibelius-Akatemialla puolestaan tuhannet nuoret opiskelijat ovat tulleet harjoituksissa ja konserteissa tutuiksi. Heidän kanssaan työskentely on pitänyt pianistin ammattitaidon virkeänä. Samalla on saanut seurata musiikkielämän tulevien ammattilaisten kehitystä ja on voinut soittaa päivittäin vaihtelevaa uutta musiikkia.

”Taaksepäin katsoessa huomio kiinnittyy suomalaisten muusikkojen valtavaan ammatillisen tason nousuun ja muusikkokunnan kasvamiseen, etenkin pianistien, viulistien ja sellistien osalta. Myös eri tyylilajien tuntemus on valtavasti syventynyt. Samoin poikkitaiteelliset virtaukset. Muusikon työ on rikkainta mitä kuvitella saattaa, vaikkakin lieveilmiönä on taustalla aina vaaniva vaara, omien voimavarojen oikein suhteuttamisesta, sekä turhan kilpailuasetelman välttäminen. Musiikki ja sen paras anti eivät koskaan muutu, ja siitä voimme iloita kaikki yhdessä!”

Tervetuloa kaikki lämpimästi RIsto Laurialan 40 vuotis taiteilijajuhlakonserttiin!

 

Uusi levy pianotriolta! A new recording of Beethoven’s trios!

abcd340MusicWeb Internationalin kriitikko Dominy Clements kehuu Risto Laurialan, Tero Latvalan ja Marko Ylösen Beethoven -levytystä:

Elegance of phrasing and accuracy of dynamics amidst all of Beethoven’s intensity and dramatic plunges are carried off with full expressive value

What I like about these performances is their sense of grand scale without exaggeration of gesture, the feeling of air and unhurried space around the notes without any sense of dragging or lack of intensity or momentum”.

Clements vertaa levytystä tasoltaan pianisti Daniel Barenboimin, sellisti Jacqueline du Prén ja viulisti Pinchas Zukermanin vuoden 1989 EMI-yhtiön levytykseen.

Lue koko arvostelu täältä. Read the review here. 

Osta levy täältä. Buy it here.

Konserttipäiviä lisätty – Concert dates updated

Risto Lauriala viettää 40-vuotistaiteilijajuhlaa Helsingin Kanneltalossa 28. helmikuuta 2013. Keväällä hän konsertoi mm. Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin solistina, Hämeenlinnan Verkatehtaalla ja Rovaniemen Korundi -konserttitalossa. Kesällä on luvassa festivaalikonsertteja ja syksyllä pianoresitaali New Yorkin Scandinavian Housessa. Löydät kaikki tulevat konsertit päivitettynä täällä. Tervetuloa konsertteihin!

Pianist Risto Lauriala´s all becoming concert dates can be found here. Welcome!