Bach-konsertti Ackté -klubilla tiistaina 22.11. klo 19

Risto Lauriala soittaa Ackté-klubilla Kallion kirkossa tiistaina 22.11.2016 klo 19. kallio-church-2-232x300

Konsertin ohjelmassa on Johann Sebastian Bachin kaksi Partitaa sekä Alexander Silotin, Franz Lisztin ja Ferruccio Busonin pianosovituksia Bachin viulu- ja urkuteoksista. Käynti Ackté-klubille on Kallion kirkon eteläpäädyn ovesta, tornin juurelta.

Bachin kuusi soolopartitaa sooloklaveerille syntyivät 1720-luvun lopulla Leipzigissa. Bachin partitojen perusaineksina ovat vanhat tanssit allemande,courante, sarabande ja gigue, joihin säveltäjä yhdisti mm. menuetteja ja muita kepeitä tansseja. Nämä tanssit olivat Bachille kuitenkin vain lähtökohta.

Bach halusi näyttää, miten monivivahteista ja pitkälle kehiteltyä musiikkia yksinkertaisten tanssityylien rajaamassa tilassa ja muodossa oli mahdollista luoda. Ensipainoksen kansilehdellä säveltäjä tähdensikin Partitojen ”tarkoitettu musiikintuntijain iloksi”.

Franz Liszt ja Ferruccui Busoni olivat sävellystyönsä ohella tunnetuimpia pianosovitusten tekijöitä. Alexander Siloti oli Lisztin oppilas ja jatkoi hänkin opettajansa jalanjälkiä, transkriptioiden tekijänä. Silotin käsialaa on viuluchaconnen transkriptio, jolle ominaista tietynlainen yksinkertaisuus ja turhan pianistisen loistokkuuden välttäminen.

Myös Liszt noudattelee aika tarkkaan urkutekstuuria Fantasia ja Fuuga g-molli -teoksessa. Busoni puolestaan käyttää täysipainoisesti hyväkseen pianon suomia soinnillisia väritysmahdollisuuksia ja luo lähes urkusointia lähentelevän atmosfäärin.

Konsertin jälkipuoliskon urkuteosten pianosovitukset ovat Franz Lisztin ja Ferruccio Busoninin käsialaa.

Ohjelma

Partita nro 2 c-molli BWV 826
Sinfonia (Grave adagio-andante-allegro)-Allemande-Courante-Sarabande-Rondeaux-Capriccio
Partita nro 5 G-duuri BWV 829
Praeambulum-Allemande-Corrente-Sarabande-Tempo di Minuetta-Passepied- Gigue

Väliaika

J.S.Bach-A.Siloti: Viuluchaconne sooloviulupartitasta d-molli BWV 1005
Bach-F.Liszt: Urkufantasia ja Fuuga g-molli BWV542
Bach-F.Busoni: Urkutoccata,Adagio ja Fuuga C-duuri BWV 564

Liput: 20 €/15 €
Liput ennakkoon täältä.